HAMMASLÄÄKÄRI HELSINKI

Kaikkihan tietävät, että hampaat pitäisi harjata kahdesti päivässä, hammaslankaa pitäisi muistaa käyttää ja sokeripitoisia herkkuja vältellä. Hammaslääkärissäkin olisi hyvä vierailla säännöllisin väliajoin, jotta hampaiden reikiintymistä ja muita suun ongelmia pystyttäisiin ennaltaehkäisemään. Harva kuitenkaan oikeasti vierailee hammaslääkärissä huvin vuoksi, ja usein hampaat saattavatkin aivan yllättäen alkaa oireilemaan. Esimerkiksi reikiintymisestä seuraava hammassärky, tulehtunut viisaudenhammas tai hampaisiin kohdistuneet tapaturmat saattavat vaatia pikaista hoitoa. Tällaisessa tilanteessa on hyvä tietää, missä hammaslääkärin päivystys sijaitsee, tai missä pääsee hoitoon kaikkein nopeiten. Tähän olemme keränneet joitakin vinkkejä siitä, missä Helsingissä kannattaa hampaat tarpeen tullen hoidattaa.

Hammaslääkäripäivystys Helsinki

Kunnalliseen hammashoitoon otetaan potilaat kiireellisyyden mukaan. Jos sinulla ei ole mitään akuuttia vaivaa, saat yleensä hammaslääkäriajan joidenkin päivien tai viikkojen päähän. Päivystykseen kuitenkin otetaan kiireelliset potilaat mahdollisimman pian. Kiireellisyys arvioidaan oireittesi perusteella. Kiireelliseksi luokiteltavia oireita ovat ainakin seuraavat: Kova särky, johon tavallinen särkylääke ei auta, pitkään kestävä särky ja särky, jonka takia potilas ei pysty nukkumaan, suun turvotus, vaikeudet suun avaamisessa tai sulkemisessa, nielemisvaikeudet, haavauma suussa, suun verenvuoto, hampaan vakava lohkeama tai lohkeama etuhampaassa, tai esimerkiksi rikkoutunut, pistävä oikomiskoje. Erityisen kiireelliseksi hoito luokitellaan, jos edellä oleviin oireisiin liittyy kuumetta. Päivystykseen ei puolestaan pääse, jos hammaskipu on vain lievää, jos hampaita vihloo kylmää tai kuumaa syödessä tai jos hammas tai paikka on lohjennut niin, ettei siitä ole välitöntä haittaa. Hoidon kiirreellisyys arvioidaan puhelimitse, joten aina ennen hammaslääkäriin lähtemistä tulisi soittaa suun terveydenhuollon keskitettyyn ajanvaraukseen.

Hammaslaakari Helsinki

Helsingissä kiireelliset särky- ja tapaturmatapaukset hoidetaan arkisin suun terveydenhuollon päivystyksessä, joka on auki maanantaista perjantaihin kello 8 – 14. Iltaisin, viikonloppuisin ja arkipyhinä Helsingin hammaspäivystys sijaitsee Haartmanin sairaalassa. Mikäli tarvitset hampaillesi erittäin kiireellistä hoitoa keskellä yötä, tulee sinun suunnata Töölön sairaalan tapaturma-aseman suu- ja leukakirurgian päivystykseen. Yövastaanotossa hoidetaan pelkästään välitöntä hoitoa tarvitsevat potilaat, joten tavallisen hammassäryn tai puhjenneen viisaudenhampaan kanssa joudut mitä luultavimminkin odottamaan seuraavaan aamuun saakka.

Mikäli epäilet, että hampaassasi saattaisi olla esimerkiksi reikä, havaitset joitakin muita lieviä ongelmia hampaittesi kanssa, tai haluat päästä hammastarkastukseen tulevia ongelmia ennaltaehkäistäksesi, kannattaa aika varata kunnalliselle hammaslääkärille mahdollisimman aikaisin. Kunnallista hammaslääkäriaikaa joutuu mitä luultavimminkin jonottamaan yksityistä lääkäriaikaa kauemmin, ja näin voi käydä myös kiireellisipien tapausten kohdalla. Jos haluat päästä hammaslääkärille täysin ilman jonottelua, kannattaa tutustua yksityisten hammaslääkäreiden tarjoamiin palveluihin.

Yksityinen hammaslääkäri Helsinki

Yksityisiä hammaslääkäreitä on Helsingissä erittäin runsaasti, ja valinnan varaa on suurista terveystaloista pieniin yksityisiin vastaanottoihin. Yksityisessä hammashoitolassa vierailu on kunnallista hammaslääkäriä hintavampaa, mutta hoitoon pääsee usein nopeammin ja hoito voi olla myös yksilöllisempää ja laadukkaampaa. Kannattaa myös pitää mielessä, että mikäli kyse ei ole pelkästään esteettisestä toimenpiteestä, saa yksityisenkin hammashoitolan palveluista yleensä Kela-korvauksen, joten maksettavaa asiakkaalle ei jää välttämättä kovin paljoa.

Yksityiset hammaslääkärit voivat olla erikoistuneita vain tiettyihin asioihin – yhdessä hoidetaan pelkästään kiireellisiä tapauksia, toinen asentaa oikomiskojeita ja kolmas tekee esteettistä hammashoitoa, kuten hampaiden valkaisua tai laminointia. Useimmat yksityisetkin hammaslääkärit tarjoavat kuitenkin kaikki palvelut saman katon alla.

Yksityisten hammaslääkäreiden hinnoissa on suuria eroja. Luultavasti Helsingin halvin yksityisistä hammashoitoa tarjoava hoitola on Kampissa toimiva Megaklinikka, jonka palveluista ei välttämättä joudu maksamaan montaakaan kymppiä. Megaklinikan halvat hinnat johtunevat pääosin siitä, että toimenpiteet yritetään tehdä mahdollisimman nopeasti. Kovin yksilöllistä palvelua ei siis välttämättä ole saatavilla, mutta työn laadussa ei pitäisi siltikään olla valittamista. Yksi suosituimmista yksityisistä hammashoitoloista on Mannerheimintien varrella sijaitseva Tilkan hammasklinikka, joka on myös suhteellisen edullinen paikka hoidattaa hampaat, ja tarjolla on kaikenlaisia toimenpiteitä. Oral on tunnettu, suuri hammaslääkäriketju, jolla on toimipisteitä ympäri Suomen, ja Helsingistäkin niitä löytyy kymmenen. Stardent on yksi harvoista Helsingin yksityisistä hammashoitoloista, joka tarjoaa päivystyksen läpi vuorokauden. Stardentin Töölön tai Sörnäisten toimipisteeseen voi siis lähteä vaikka keskellä yötä hammassäryn vaivatessa, joskin tässäkin tapauksessa kannattanee ensin ottaa hammashoitolaan yhteyttä puhelimitse ja varmistaa, että päivystysaika on saman tien saatavilla. Myös Mannerheimintiellä sijaitseva Royaldent vastaanottaa asiakkaita päivystykseen vuorokauden jokaisena tuntina.

Tutkimusten mukaan noin puolet suomalaisista kärsivät jonkinasteisesta hammaslääkäripelosta, ja joka kymmenes pelkää hammaslääkäriä niin paljon, että jättää kokonaan menemättä. Tällaisia tilanteita varten potilas voidaan nukuttaa. Esimerkiksi Oral-klinikoilla, Tilkan hammasklinikalla sekä Helsingin Hammassairaalassa voidaan käyttää nukutusta hammashoitojen yhteydessä, ja muutamat hammaslääkärit, kuten esimerkiksi Unexi, ovat erityisesti erikoistuneet hammaslääkäripelkoisten potilaiden hoitamiseen. Hammashoidot nukutuksessa ovat tietenkin tavanomaisia hammashoitoja kalliimpia, mutta myös nukutuksesta on mahdollista saada Kela-korvaus.

Parhaiten pääset vertailemaan eri yksityisiä hammashoitoloita internetin avulla. Hammashoitoloiden nettisivuilta löytyy usein myös hinnastot, jotka auttavat sopivan hammaslääkärin valinnassa. Sieltä löydät myös hammaslääkärit, jotka tekevät esteettisiä hammashoitoja asiakkailleen. Ota huomioon, että “varausmaksu” ja “käyntimaksu” eivät tarkoita toimenpiteen koko hintaa, vaan päälle lasketaan tietenkin aina muun muassa toimenpiteeseen käytetty aika ja materiaalit. Usein pystyt myös varaamaan hammaslääkäriajan suoraan nettisivujen kautta. Kiireellisissä tapauksissa ei kuitenkaan aikaa kannata varata netin kautta, sillä reaaliaikaisimmat tiedot varaustilanteesta saat tietenkin paikan päälle soittamalla.

Scroll to Top